Mitä on luovuus?
0:00 / 0:00
Mitä on olla luova? Luovuus on kiehtova ja monitahoinen ilmiö, joka näyttäytyy eri tavoin elämämme eri osa-alueilla. Luovuus on uusien yhteyksien näkemistä siellä, missä muut eivät niitä havaitse. Se on kykyä tarkastella maailmaa tuoreesta näkökulmasta ja kyseenalaistaa olemassa olevia malleja. Luovuuden ytimessä on uuden luominen, oli kyse sitten taiteesta, tieteestä tai arkipäivän ongelmanratkaisusta. Aitoa luovuutta leimaa yllätyksellisyys ja ennakoimattomuus – emme voi täysin ennustaa, mitä luova prosessi tuo tullessaan.
Luovuus on yhtä aikaa henkilökohtainen ja yhteisöllinen ilmiö. Se kumpuaa yksilön sisäisestä maailmasta, mutta toteutuu usein vuorovaikutuksessa ympäristön ja muiden ihmisten kanssa. Luova ajattelu vaatii sekä herkkyyttä että rohkeutta: herkkyyttä havaita ja vastaanottaa uusia vaikutteita, ja rohkeutta kulkea omia polkujaan ja rikkoa totuttuja kaavoja. Yleisellä tasolla luovuus voidaan määritellä kyvyksi tuottaa ideoita, oivalluksia tai teoksia, jotka ovat uutuusarvoltaan tai merkitykseltään sellaisia, ettei niitä ole aiemmin vastaavassa muodossa nähty. Toinen tuttu luovuuden kriteeri on sen hyödyllisyys tai soveltuvuus. Esimerkiksi runollinen teksti, tieteellinen ratkaisu tai teknologinen keksintö voi olla luova, jos se on samalla perusteltu ja tuo jotakin lisäarvoa.
Luovuuden tutkimus on vahvasti monitieteistä, ja se yhdistää esimerkiksi psykologiaa, kognitiotiedettä, sosiologiaa sekä taide- ja kulttuurintutkimusta (Sawyer, 2012). Tutkijat ovat tunnistaneet luovuudessa erilaisia tasoja, jotka auttavat ymmärtämään sen moniulotteisuutta. Kofler ym (2024).erottelevat adaptiivisen luovuuden, yhdistelmäluovuuden, transformatiivisen luovuuden ja radikaalin luovuuden. Adaptiivisessa luovuudessa sovelletaan olemassa olevia ratkaisuja uusiin tilanteisiin, kun taas yhdistelmäluovuus yhdistää ennalta tunnettuja elementtejä uudella tavalla. Transformatiivinen luovuus muuntaa olemassa olevia rakenteita ja käsityksiä, ja radikaali luovuus synnyttää jotain täysin ennen näkemätöntä, joka muuttaa perustavanlaatuisesti ajatteluamme tai toimintaamme.
Nykyaikaisessa työelämässä luovuus nähdään avaintekijänä innovaatiokyvyn ja kilpailukyvyn ylläpitämisessä (Florida 2002). Yritykset panostavat yhä enemmän tutkimukseen ja kehitykseen sekä luoviin prosesseihin, jotka synnyttävät uusia tuotteita, palveluita tai toimintatapoja. Luovuus ei ole kuitenkaan pelkästään tuottavuutta ja ideointia, vaan se voi olla myös itsetarkoituksellinen arvo – osa identiteettiä ja hyvinvointia. Monien tutkimusten mukaan luova toiminta, kutenpiirtäminen, maalaus, kirjoittaminen, käsityöt voivat tukea mielenterveyttä ja hyvinvointia antamalla tilaa itsensä ilmaisulle tarjoamalla onnistumisen kokemuksia (Richards 2007). Luovuus voi siis toimia myös työkaluna itseymmärrykselle ja tunteiden käsittelylle.
Voiko luovuutta kehittää?
Yksilön näkökulmasta voimme oppia luovia taitoja ja harjoitteita, jotka helpottavat uusien ideoiden löytämistä. Toisaalta voidaan ajatella, että luovuus on ihmiselle lajityypillinen ominaisuus: kyky luoda uutta ja improvisoida kuuluu ihmisyyden perustaan. Kysymys ei siis ole niinkään siitä, onko ihminen luova vai ei, vaan siitä, millaiset tilat ja olosuhteet mahdollistavat luovuuden esiin tulemisen. Mihaly Csikszentmihalyi (1999) painotti, että luovuus syntyy vasta yksilön, kulttuurisen alan ja yhteisön vuorovaikutuksessa.
Tästä näkökulmasta luovuutta ei voi lisätä yksilön sisälle kuin taitoa, vaan pikemminkin kehittää niitä hetkiä ja paikkoja, joissa luovuus voi tulla näkyväksi – olosuhteita, jotka sallivat riskinoton, moninaiset näkökulmat ja epävarmuuden sietämisen. Yhteiskunnalliset rakenteet ja instituutiot voivat tukea tätä, mutta ne voivat myös padota luovuutta, jos ne asettavat liian suuria esteitä rajojen haastamiselle. Työelämän käytännöt, yhteiskunnan odotukset, sosiaaliturvajärjestelmän piirteet, digitaalisten palveluiden algoritmit tai tekoälyn koulutusaineisto voivat olla osaltaan rajoittamassa sitä tilaa, jossa on mahdollista toimia luovasti.
Kun siirrymme tarkastelemaan luovuuden ja tekoälyn suhdetta, on tärkeää pitää mielessä tämä kaksijakoinen näkemys: luovuus on samalla sekä ihmiselle lajityypillinen piirre että ympäristön mahdollistama prosessi. Tekoäly voi toimia luovana mahdollistajana. Se voi tarjota uusia näkökulmia ja assosiaatioita, joiden varassa voi toimia luovasti. Mutta jos ajattelemme luovuutta ihmisen perustavana ominaisuutena, viime kädessä vastuu prosessin suunnasta ja arvioinnista pysyy ihmisellä. Muuten kyse on luovuuden sijaan ennemmin ohjaavista rakenteista.
Jos luovuus kiinnostaa teemana laajemmin, suosittelemme lämpimästi Aalto-yliopiston kurssia Sukellus radikaaliin luovuuteen.
Lähteet:
- Csikszentmihalyi, M. (1999). Implications of a systems perspective for the study of creativity. In R. J. Sternberg (Ed.), Handbook of creativity (pp. 313–338). Cambridge University Press.
- Florida, R. (2002). The rise of the creative class: And how it’s transforming work, leisure, community and everyday life. Basic Books.
- Kofler, I., El Moussaoui, M., & Jamet, R. (2024). AI’s influence on the creative and cultural industries. Imago, XIII(23), 291–312. https://bia.unibz.it/view/pdfCoverPage?instCode=39UBZ_INST&filePid=13333380270001241&download=true
- Richards, R. (2007). Everyday creativity and the arts. World Futures, 63(7), 500–525. https://doi.org/10.1080/02604020701572707
- Sawyer, R. K. (2012). Explaining creativity: The science of human innovation (2nd ed.). Oxford University Press.