Onko tekoälyllä tietoisuutta? Entä luovuutta?
Yksi tekoälyyn liitetyistä kysymyksistä on, onko tekoälyllä tietoisuutta. Pääasiassa tutkijat ovat sitä mieltä, että tekoälylle ei muodostu tietoisuutta, mutta asia ei ole aivan yksinkertainen. Tietoisuus on käsite, johon sisältyy useita ulottuvuuksia, kuten kokemuksellisuus, subjektiivisuus, itsehavainnointi ja vapaan tahdon tunne. Tekoälyn ja ihmisen mielen ero ja samankaltaisuutta pohtinut filosofi Lauri Järvilehto korostaa tietoisuutta ihmisen kykynä toimia päämääräsuuntautuneesti osana laajempaa kokonaisuutta. Filosofit ja kognitiotieteilijät ovat pitkään selvittäneet sitä, miten tietoisuus syntyy ja voidaanko sitä selittää pelkkinä aivoprosesseina. Kysymys siitä, onko tekoälyllä tietoisuutta, kietoutuu sekä filosofisiin että käytännöllisiin ongelmiin. John Searle (1980) argumentoi kiinalaisen huoneen argumentissaan, että symbolisilla säännöillä toimiva tietokone ei todella ymmärrä kieltä, vaan vain käsittelee symboleja mekaanisesti. Argumentissa kuvitellaan henkilö istumassa huoneessa, jossa on sääntökirja kiinan kielelle, muttei itse kiinan kielen taitoa. Huoneeseen tuodaan kiinankielisiä kysymyksiä, ja henkilö käyttää sääntökirjaa laatiakseen vastauksia kiinaksi. Ulkopuoliset luulevat, että huoneessa ymmärretään kiinaa, vaikka todellisuudessa henkilö vain manipuloi symboleja. Searlen mukaan tämä osoittaa, ettei järjestelmä, joka vain noudattaa sääntöjä tietämättä niiden merkitystä, kykene varsinaiseen ymmärrykseen, vaikka sen ulkoinen toiminta näyttäisikin älykkäältä.
Toisaalta esimerkiksi mielenfilosofi David Chalmers (1995) on esittänyt ”tietoisuuden vaikeana ongelmana” sen, että emme tiedä, kuinka tietoisuus lopulta rakentuu. Chalmersin mukaan ihmistietoisuuden perimmäinen arvoitus koskee subjektiivisen kokemuksen alkuperää. Miksi aivotoiminta synnyttää juuri tietynlaisen, laadullisen tietoisen kokemuksen. Chalmers esittää, että jos tietyllä laskennallisella rakenteella on riittävästi vastaavuutta ihmisaivojen informaationkäsittelyyn, periaatteessa myös tekoälyjärjestelmä voisi kokea tietoisuutta. Hän ei silti väitä, että tähän olisi vielä löydetty käytännön osoitusta, vaan pitää sitä filosofis-teoreettisena mahdollisuutena.
Vaikka nykyaikaiset tekoälysovellukset kykenevät simuloimaan ihmismäistä toimintaa esimerkiksi keskustelemalla hyvin ihmismäisesti, ei se silti tarkoita, että tekoälyllä olisi tietoisuutta. Ne soveltavat laskennallisia malleja suuriin tietomääriin ja tuottavat ulkoisesti inhimilliseltä vaikuttavia vastauksia, mutta vastaukset eivät pohjaudu esimerkiksi kokemukseen.
Toisaalta, tarvitseeko luovuus tai esimerkiksi esteettisesti miellyttävien teosten luominen välttämättä tietoisuutta? Kuinka kauniita ovatkaan jääkukat ikkunoissa tai oikeat kukat niityillä – emme voi argumentoida niidenkään synnyn vaatineen erityistä tietoisuutta. Myös tekoälysovelluksen taustalla oleva matemaattinen malli voi synnyttää esteettisesti arvokkaita ja uniikkejakin lopputuloksia. Laskennallisen luovuuden tutkija Margaret Boden (2007) on jakanut luovuuden kolmeen kategoriaan, jota voi lähestyä myös tietokoneiden ja tekoälyn näkökulmasta. Luovuus voi hänen mukaansa olla yhdistelevää, muuntavaa tai tutkivaa. Generatiiviset tekoälytyökalut, joiden taustaa käsittelemme tarkemmin seuraavassa osiossa, pystyvät luomaan uutta etenkin yhdistelemällä opetusaineistonsa perusteella ja luomaan uusia lopputuloksia. Loppukäyttäjän näkökulmasta eivät toistaiseksi ole kovinkaan usein parhaimmillaan säännönmukaisuuksien etsimisessä tai systemaattisessa työssä. Onko tekoäly siis luova? Bodenin (2009) mukaan, jos luovuus määritellään uuden ja tavalla tai toisella arvokkaaksi määriteltävän tekemiseksi, voidaan koneita pitää luovina. Tekoäly pystyy luomaan uutta, joten se on tässä mielessä luova.
Mutta riittääkö uuden tai arvokkaiksi koetun tuottaminen luovuuden määrittelyyn? Vaatiiko luovuus väistämättä ihmisen mukaan prosessiin? Ovathan mainitut jääkukat tai kukat niityllä myös jokainen erilainen, kaunis ja itsessään arvokas. Luonto ja luovuus liittyvätkin käsitteellisesti toisiinsa. Luonto on etymologisesti peräisin sanasta luoda(Rapola 1953; Kotus). Ainakaan etymologisesti tarkasteltuna luovuus ei ole siis ihmisen ominaisuus.
Luovuustutkija Mark Runco (2025) katsoo, että luovuuden perinteinen alkuperäisyyden ja tehokkuuden yhdistelmä ei riitä luovuuden määrittelylle tekoälyn aikakaudella. Hän ajattelee, että määritelmään lisättäisiin autenttisuus ja intentionaalisuus, sillä nämä kaksi tekijää erottavat ihmisen luovuuden koneen luovuudesta. Hän katsoo, että kone ei voi päästä ihmisen kaltaiseen luovuuteen, sillä se vain yhdistelee tietoa. Runcon ajatuksia on kuitenkin helppo haastaa. Me ihmisetkin luomme pääasiassa yhdistellen olemassa olevia elementtejä toisiinsa. Intentio on sekin haastettavissa, sillä tekoälymalli voitaisiin ohjelmoida ajamaan tiettyjä tavoitteita. Tätä vastaan voitaisiin argumentoida, kuten Runco on tehnyt, että silloinkin intentio on tekoälyn tekijän intentiota. Hän on siinä mielessä väistämättä oikeassa, että tekoälyhän on aina ihmisen tuottamaa. Vaikka tekoäly olisi luonut tekoälyn, on ensimmäinen tekoäly aina ihmisen tuottama. Ajatusketju tiivistyy kuitenkin eräänlaiseksi kehäpäätelmäksi siihen, että koska tekoäly on pohjimmiltaan ihmisen tekemä, sitä itsessään ei voida pitää koskaan luovana. Monimutkaisen ajatusrakennelman lopputulos on siis se, että tekoäly ei ole luova, koska olemme päättäneet määritellä, että vain ihminen voi olla luova.
Tällaisen määritelmän käyttökelpoisuus on kuitenkin hyvin ohut. Siinä määritellään sanojen merkitystä itsetarkoituksellisesti, jotta saataisiin aikaiseksi haluttu lopputulos. Määritelmä on myös ristiriitainen aikaisemmin esittelemämme etymologisen luoda-verbin ja luonnon välisen yhteyden kanssa (Rapola 1953).
Ahdas luovuuden määritelmä ei myöskään oikein vastaa todellisuutta, niitä ilmiöitä, joita koemme, ja jotka johtivat meidät pohtimaan tekoälyn luovuutta. Jos tekoäly toteuttaa asioita, joiden olemme mieltäneet luoviksi, on varmasti hedelmällisintä tarkastella koneen ja ihmisen luovuuden eroja.
Keskeisin ero on kokemuksen ja opetusdatan välillä. Jokaisella ihmisellä on useiden eri aistien varassa rakentunut henkilökohtainen kokemus maailmasta, kun kielimalli rakentaa kuvan todellisuudesta valtavien ihmismäärien todellisuudesta tuottamien esitysten, eli representaatioiden varaan. Vaikka tekoälymalleilla voi olla tietoa eri ikäkausiin ja tilanteisiin liittyvistä asioista, se ei pysty tavoittamaan ainutkertaisen elämän kokonaisuutta kaikkine siihen liittyvine yksityiskohtineen.
Toinen keskeinen ero liittyy tunteisiin. Ihminen tuntee sekä fyysisesti ja henkisesti. Kokeminen on moniaistillista. Tekoäly voi simuloida tunteita, tai pikemminkin toistaa tunteiden representaatioita, eli tuottaa sellaista sisältöä, joka määritellään sanallisesti tunteellisiksi ilmiöiksi. Tekoäly ei kuitenkaan itse tunne, eikä voi jakaa tunnetta, joten se ei toimi samalla tasolla ihmisen kanssa. Luovuus vaatii usein herkkyyttä, jota koneella ei tässä suhteessa ole. Tästä syystä esimerkiksi laajojen kielimallien avulla tuotettu fiktiivinen teksti voi vaikuttaa hyvin ohuelta. Tekoäly käyttää lähtökohtaisesti yleisiä tunteiden representaatioita. Fiktiossa operoidaan usein sellaisella tavalla, jossa pyritään rakentamaan useita eri kokemuksen tasoja sekä tuottamaan kielellisesti uudenlaisia tapoja tarkastella tunteita ja kokemuksia. Representaation, siis tavan esittää tunnetta ei tarvitse olla meille entuudestaan tuttu, jos vain pystymme esityksen perusteella yhdistämään sen omaan tunnekokemukseemme. Hyvässä kirjallisuudessa oivallamme myös jotain uutta itsestämme. Tällaiseen ei tekoäly pysty, koska se toimii vain ennalta kehitettyjen tunteiden representaatioiden varassa.
Kolmas ero on sosiaalinen. Vaikka tekoäly pystyy operoimaan vahvasti sosiaalisilla tasoilla, kun puhutaan yhteiskunnan kielellisistä ulottuvuuksista, sillä ei ole samanlaista pääsyä luovuuden vuorovaikutuksellisiin prosesseihin. Kielimallien kanssa voidaan keskustella, ja ne ovat siinä mielessä vuorovaikutuksessa luovissa prosesseissa, mutta ihmisten välinen vuorovaikutus eroaa ratkaisevasti koneen ja ihmisen välisestä vuorovaikutuksesta. Tässä ovat läsnä tunteet, kokemukset ja ihmisten tietoisuus itsestään. Kun tietoiset, kokevat ja tuntevat ihmiset vuorovaikuttavat toistensa kanssa, tulee luovaan prosessiin sellaisia tasoja, joita pelkkä koneen ja ihmisen tai etenkään koneen ja koneen vuorovaikutus ei tavoita. Toisaalta, jos vuorovaikutuksessa on mukana ihmisiä ja koneita, voi lopputulos tavoittaa myös sellaisia luovan työn mahdollisuuksia, joihin muuten ei olisi pääsyä.