Pasi Vainionpää: Kuka viimeksi nauraa. Keramiikka ja puu, 2024: “Sen nenän piti olla klovnin irtonenä, mutta lasitus ei oikein onnistunut ja nenä näyttääkin lähinnä pilaantuneelta mansikalta. Siksi ensireaktioni oli, että teos on epäonnistunut, mutta nyt en olekaan enää niin varma, ehkä se onkin ihan hyvä noin.”
Ruma on taiteen ja estetiikan tutkimuksessa monitahoisesti ja kulttuurisesti latautunut käsite, joka on toiminut sekä kauneuden vastakohtana että itsenäisenä esteettisenä kategoriana.
Ruma taiteessa on esteettinen strategia
Platon ja Aristoteles liittivät kauneuden hyvyyteen ja totuuteen, jolloin rumuus nähtiin poikkeamana tai puutteena. Immanuel Kant sen sijaan korosti ylevää (sublime) ja esteettistä kokemusta, jossa myös epämiellyttävä tai ruma voi herättää voimakkaan esteettisen vaikutelman. Ensimmäisen systemaattisen yrityksen käsitellä rumaa itsenäisenä esteettisenä kategoriana teki saksalainen filosofi Karl Rosenkranz, joka erotti erilaisia rumuuden muotoja (esim. groteski, karikatyyri, vääristymä). Hän osoitti, että rumuus voi synnyttää luovaa voimaa sekä estää estetiikan yksipuolisen kauneuskäsityksen jähmettymistä.
Modernismin ja avantgarden aikana rumuus nousi tietoiseksi taiteelliseksi strategiaksi, jolla pyrittiin haastamaan vallitsevat maku- ja moraalikäsitykset. Tänä päivänä rumaa tarkastellaan olennaisena osana esteettisen kentän laajenemista. Rumuus liittyy inhon tunteisiin, vallankäyttöön, marginalisaatioon ja identiteettipolitiikkaan sekä postmodernin taiteen hybridi-ilmiöihin. Näin ollen ruma ei ole pelkkä kauneuden vastakohta, vaan taiteen väline kriittisten, affektiivisten ja kulttuurisesti merkityksellisten kokemusten tuottamisessa.
RumART25 ja rumuuden estetiikka
RumART25-näyttely Porissa tarkasteli rumuuden estetiikkaa ja tekoälyn suhdetta siihen. Näyttely oli osa ESR+-rahoitteisen LuovAIn!-hankkeen toimintaa. Näyttely oli kesäkuun ajan Kaupunkiolohuoneessa Porin IsoKarhussa. Näyttelyn ja siihen liittyvät tapahtumat järjestivät Porin Taide- ja Taideteollisuusyhdistys, Galleria Ars Pori, Taito Satakunta, Porin kaupunginkirjasto, Taiken Taikerit-hanke sekä LuovAIn!- ja Satakuntabrändi-hankkeet.
Satakuntalaiset ammattitaiteilijat toivat rohkeasti näytteille omasta mielestään rumia ja/tai epäonnistuneita teoksiaan. Perustelut olivat hyvin moninaisia ja varsin kaunistelemattomia.
- Teos on epäonnistunut kompositionsa takia. Sen työstö oli yhtä taistelua niin kauan kunnes luovutin.
- TOISAALTA PASKA ON PASKAA JA RUMA ON RUMAA eikä se miksikään muutu…!?
- On myös ollut vaikeaa päättää, milloin rosoisuus ja epätäydellisyys on kiehtovaa, ja milloin se menee rumuuden puolelle.
Vaikka taiteilija itse on pitänyt työtään rumana tai epäonnistuneena, näyttelystä saadun palautteen perusteella ei ole itsestään selvää, että katsojan on kokenut sen samalla tavalla. Syynä tähän on se, että jokaisen katsojan tulkinta pohjautuu henkilökohtaiseen kontekstiymmärrykseen, joka on ainutlaatuinen ja -kertainen.
Tekoäly ja inhimillinen tulkinta
Jotta joku olisi rumaa, vaaditaan näkemykseen inhimillistä tulkintaa. Tulkinta taas tarkoittaa merkityksen selvittämistä, selittämistä tai ymmärtämistä. Se on prosessi, jossa jokin asia, kuten teksti, musiikki tai kuva, selitetään ja sille annetaan oma merkitys tai näkemys. Kuvia katsoessaan katsoja pohtii teoksen merkityssisältöä tehden siitä omia havaintojaan, jotka pohjautuvat hänen omaan kokemusmaailmaansa.
Pystyykö tekoäly tähän? Kuinka luotettavaa on tekoälyn kontekstiymmärrys? Taidehistorian viitekehyksestä tarkasteltaessa tekoälyllä tuotetut ”rumat” tai ”kauniit” kuvat ovat geneerisiä. Jotta kielimallit tuottaisivat kulttuurisesti monipuolisempaa materiaalia, sovelluksiin tarvitaan laajapohjaisempia kauneus- ja rumuuskäsitteistön algoritmeja. Miten tämä olisi mahdollista? Koska tekoäly mallintaa mekaanisesti oppimaansa, tarvitaan ensin opetusta uusista kulttuurisista normeista, sitten vahvistusoppimista arvovalinnoista ja lopuksi ohjattua oppimista maksimoimaan käytettävissä olevaa dataa.
Laajat kielimallit ovat kuitenkin läpinäkymättömiä ja miellyttämiseen pyrkiviä. Taustalla vaikuttavat kansainvälisten yritysten bisneslogiikat, jotka keskittyvät kehittämiensä sovellusten mittavaan uudelleenkäyttämiseen sekä klikkauskertojen määrään. Vallankäyttäjinä algoritmien tekijät ovat varsin merkittävässä roolissa, sillä he voivat vaikuttaa esimerkiksi vallalla oleviin moraalikäsityksiin.
Mutta millaisia algoritmeja tarvitaan, että tekoälystä tulisi kriittinen, emotionaalinen tai ymmärtävä? Että tekoäly pystyisi haastamaan esteettisen kokemuksen kenttää ja osoittamaan, että taide avaa tilaa uusille näkökulmille haastaen katsojat kyseenalaistamaan vakiintuneita makuja ja arvoja.
Lähteet:
Henderson, G. E. (2015). Ugliness. A Cultural History. London: Reaktion Books.
Kant, I. (2013). Critique of the Power of Judgment (P. Guyer, Ed. & P. Guyer & E. Matthews, Trans.) Cambridge: Cambridge University Press. (Original work published 1790)
